Sheilan ensimmäinen kurssi

Koska Sheila on jo iso tyttö, sen tarttee nähdä mitä isojen tyttöjen kuuluu tehdä. Siispä ilmoitin sen paikallisen kennelkerhon järjestämälle arjen taidot -kurssille. Kurssin tarkoitus olisi nimensä mukaisesti opettaa niitä asioita joita tarvitaan normaalissa arjessa.


Tunnilla oli lauma kaikenlaisia koiria, pennuista aikuisiin ja teemana oli sivulletulo. Aluksi kouluttajat kävivät moikkaamassa kaikki koirat ja sitten pistettiin koirat sivulle perusasentoon. Odotin hieman enemmän, sillä vaikka kurssi onkin tarkoitettu ihan pertti-peruskoirille ja niiden omistajille, olisi ollut hyvä tietää enemmän siitä mitä oltiin tekemässä. Miksi? Miten? Mitä tulee varoa? Miltä oikea asento näyttää? Se ei oikein palvele ketään että ei kerrota kunnolla käsiteltävästä asiasta. Jos olisin ensimmäisen koirani kanssa ollut ensimmäisellä kurssillani, olisin kyllä vähän ollut ihmeissäni että mitäs tällä tekee ja takuulla pistänyt koirani vinoon. Tämäkin sille pertti-peruskoiralle ihan okei, mutta mitäs jos pertti-peruskoiran omistaja myöhemmin innostuukin siitä rally-tokosta tai tokosta? Ja tietenkin vasta sitten kun on muutaman kuukauden istuttanut koiraansa väärässä asennossa ja väärällä kohdalla. Kaikkien ei siis varmasti tarvitse hinkata asentoa pilkulleen oikeaan paikkaan, mutta nyt ei edes kerrottu mikä se hinkattu paikka on tai että sellaista on edes olemassa.

Noh, me mentiin harjoittelemaan sitä että on olemassa paikka, paikassa on muita koiria, paikkaan mennään treenaamaan ja paikassa tehdään juttuja vaikka siellä on muita koiria. Se tavoite onnistui täydellisesti. Sheila sai moikata muita koiria, mutta kun tuli aika tehdä töitä, se keskittyi hienosti vain minuun ja annettuun tehtävään. Hieno pentu!

Sivulle menoa ei olla harjoiteltu, mutta aika nopeasti flicka oppi mistä on kyse. Yhden tunnin aikana pääsimme itseasiassa pidemmälle kuin missä Bellan kanssa olemme päässeet koko ensimmäisen kahden viikon aikana kun aikoinaan treenattiin ekoja kertoja sivulle tulemista. Bella yritti kyllä mutta jäi aina vinoon. Sheila tuli alusta asti oikealle kohdalle ja istui pyytämättä. Hassu pentu! On katsonut salaa videoita ja opetellut itse.

Saatiin tunnilta kaverikin. Dandie dinmontinterrieri Pate oli just oikeanlainen leikkikaveri Sheilalle ja sovittiin treffitkin myöhemmin metsään. Sinne täytyy kyllä päästä heti kun mahdollista!




Kommentit

Suositut tekstit