Pyllyt vinoon ja nenät alas

Päätin että nyt on aika pureutua erääseen isoimmista ongelmistamme, rauhoittumiseen. Alkuaikoina keskityin siihen että aina on kivaa, aina on hyvä hetki pitää kivaa ja (tein sen virheen että) annoin hieman liian usein Bellankin kertoa koska voisi olla hyvä hetki tehdä jotain yhdessä. Motivoin koiraa mahdollisimman monipuolisesti ja lopputuloksena olikin koira jolla on aivan valtava palo tehdä kaikenlaista yhdessä. Onhan yhdessä tekeminen ollut aina ihan parasta.

Kun aloitimme agilityn, Bella odotti kiltisti vuoroaan, ei välittänyt muiden tekemisistä ja syttyi täysillä omalla vuorollaan. Ajattelin että onpas kiva, juuri sellainen koira jonka haluankin! Mutta pikkuhiljaa Bella alkoi kitisemään odotusalueella. Se alkoi olla levoton ja minä yritin turhaan komentaa sitä "nukkumaan". Käytös paheni joka kerralla. Yritin kysyä neuvoja muilta mutta eiväthän he minun koiraani tunne. "Palkitse rauhallisesta käytöksestä" ei oikein toimi jos sitä rauhallista käytöstä ei yksinkertaisesti ole, ei edes sitä nanosekuntia josta voisi lähteä liikkeelle. Tajusin yhtäkkiä kaikki ne virheet jotka olin tehnyt. Jos kerran tiesin että koiraa ei ole ikinä opetettu rauhoittumaan ja se on vilkas, miten voin edes kuvitella että se osaisi oikeasti rauhoittua paikassa jossa on ihan parasta? No, koska se teki niin aluksi kun kaikki oli uutta ja vierasta tietenkin. Vähän kuin lapsi joka vierastaa vieraassa paikassa ei koskaan voisi muka siellä samassa paikassa alkaa käyttäytymään kuin rasavilli sitten kun tottuu. Nyt ollaan tilanteessa jossa Bellaa ei voi tuoda halliin ennen omaa vuoroaan koska se kitinä alkaa heti. Minä olen tässä vaiheessa koiralle vain viihdytysautomaatti koska koira odottaa että hallissa tehdään jotain, ei vain olla. Hienoa!

Lähdettiin siis liikkeelle aivan alkeista. Bella osaa kotona käskyn "nukkumaan". Se tarkoittaa Bellalle sitä että kaikki mahdollinen tekeminen loppuu ja koira voi poistua, rauhoittua muualle. Ei ole odotettavissa mitään toimintaa. En vielä ole päättänyt haluanko yhdistää halutun käytöksen samaan sanaan, koska nyt käsky tarkoittaa sitä että mitään ei oikeasti ole tulossa. Tarkoitus olisi kuitenkin myöhemmin käyttää käskyä siihen että vielä ainakaan ei ole mitään tulossa. En oikein tiedä kumpi olisi hyödyllisempää. Tietenkin tarkoitus olisi että rauhoittuminen tapahtuu aina kun mitään ei tapahdu, mutta haluaisin käyttöön jonkin vihjeen koiralle että nyt muuten olisi sitten hyvä hetki kokeilla sitä rauhoittumista. Otin viereen kuppiin nappuloita ja istuin sängylle. Odotettavissa pitkä ilta. Bella tuli viereen ilmeellä "JEEE tempputuokio!!" ja kävi viereen istumaan ja odottamaan mitä tapahtuisi. Ei mitään. Kävi maahan ja heilutti häntää. Ei mitään. Nousi istumaan ja katsoi vuorotellen minua ja kuppia. Ei mitään. Pieni, levoton kitinä alkoi kuulumaan kurkun perältä. Miksei herkku lennä jo? Tai tule käskyä? Tai JOTAIN!?!! Ajallisesti meni varmaan n. 10 minuuttia kun tapahtui ensimmäinen läpimurto. Kitinä oli loppunut jo hetki sitten ja koira oli makaamassa. Peppu kääntyi lonkalle. JES! Hitaasti nappula etutassujen väliin, parin sekunnin päästä toinen ja palaaminen takaisin tylsään asentoon. Bella oli tietysti sitä mieltä että NYT puhutaan asiaa ja hännänheilutus ja säätäminen alkoi taas. Istu. Maahan. Istu. Seiso. Tongi peittoa. Hae pallo. Pallo kaappiin piiloon. Istu. Maahan. Seiso.


Lopulta pylly meni taas vinoon, ilme oli rauhallinen ja koira sai namin. Lamppu syttyi. Seuraavana kokeiltiin pyllyn sijoittamista toiselle kankulle. Koska koiran yleisilme oli rauhallinen, nami ilmestyi jalkojen väliin. Seuraava lonkallevaihtaminen oli kuitenkin hännänheilutuksen saattelema eikä namia tullut. Halusin vahvistaa oikeasti rauhallista käytöstä. Sellaista jossa mikään paikka ei liiku, koira on levollinen ja silmät vähän lupsuvat kiinni. Kaikista mieluisinta olisi jos pääkin laskisi jalkojen väliin mutta vielä ei olla niin pitkällä että se olisi kriteeri. Kun pyllyn vaihtaminen puolelta toiselle ei tuonut tulosta, puudeli alkoi olla jo vähän tylsistynyt. Se laski päänsä etutassujensa väliin jolloin minä kiljaisin sisäisesti ja annoin rauhallisesti palkan koiralle. Palkitsin sen lisäksi tekemisellä ja tehtiin muutamat sivulletulot, seuraamiset eteen- ja taaksepäin ja kääntyilyt paikoiltaan. Sitten palattiin taas rauhoittumiseen.


Kaikenkaikkiaan sain Bellan kolmesti tarjoamaan rauhoittumista ja se riitti tältä illalta. Ajallisesti meni paljon kauemmin kuin mitä normaalit pikaiset iltatreenit kestäisivät meillä koska eihän tuo hyrrä pysähdy kuin vahingossa. Tästä on hyvä aloittaa. Tarkoituksena olisi ihan joka ilta treenata tätä niin että iltaruoka tulee vain rauhoittumistreenien aikana.

P.S. Koira hävisi johonkin. Pikaisella kurkistuksella kaksi silmää loistaa pimeästä sängyn alta. Mites se nyt silleen väsähti?

Kommentit

Suositut tekstit