Ollaan nyt niin koirakuiskaajaa niin koirakuiskaajaa...

Siskolla on pentu. Ja kun siskolla on pentu, se tarkoittaa että minulla on uusi karvainen leikkikalu jolla voi leikkiä. Tulimme Bellan kanssa joulua viettämään isosiskoni luokse Keski-Suomeen. Siskolla on kaksi koiraa, vanhempi kiharakarvainen noutajarouva ja muutaman kuukauden ikäinen mustaterrierintursas ja näistä jälkimmäisen näin ensi kertaa sitten sen jälkeen kun kakara haettiin kasvattajalta. Aluksi sisko oli hirveän varuillaan jotta pienelle ei tulisi traumoja kun minun pieniä mustaterrierivauvoja syövä puudelini piti yli-innokasta kakaraa kauempana murisemalla. Minä tiesin että saan pidettyä Bellan kyllä kurissa. Ollaan ennenkin oltu tilanteessa jossa B tietää että akka hoitaa ja pienen ei tartte, joten ei missään vaiheessa edennyt pientä murinaa pidemmälle. Nopeasti kakara tajusi homman juonen ja pysyi etäämmällä puolivillaisesta. Fiksu pentu totesi ettei halua menettää nenäänsä.

Koska pentu niin temput. Sisko ei ole niinkään temppujen kannalla kun taas minusta on ihanaa opetella yhdessä kaikenlaista turhaa. Ja kyllähän tuo imikin itseensä ohjeita kuin sieni! Tursassieni. Tarkoitus oli ihan vain yksi helppo temppu opetella ja hitot, pentu oli sitä mieltä että "helppo juttu, mitäs sitten?" Opeteltiin sitten kurreasennon alkeet myöhempää käyttöä varten ja nyt myhäilen tyytyväisenä kun koira tarjoaa etutassujen nostamista minun käteäni vasten joka välissä. Se oppi tuon ehkä puolessa minuutissa joka on muuten nopeammin kuin mitä Bellalla meni. Pitäisiköhän vaihtaa rotua?

Ollaan niin fiksun näköisiäkin yhdessä. 

Mutta sitten siihen osuuteen joka löi kyllä minut aivan ällikältä. Bellan käytös pentua kohtaan oli normaalia koiran käytöstä. Siis sellaista kuinka vanhemman koiran tuleekin kohdella pentua. Minun epäsosiaalinen otukseni muistutti aivan erehdyttävästi koiraa käytökseltään. Kappas vaan!

Suurin yllätys koettiin päivänä kaksi kun ilmeisesti tylsistynyt puudeli pyysi pentua leikkimään. Toistan tämän jos vaikka luulette lukeneenne väärin. Bella pyysi toista koiraa leikkimään!! Siis ei palloa välissä, ei mitään temppuilua, niin kuin koira pyytää toista koiraa. Muistutetaanpa vielä tähän väliin niille jotka eivät meidän historiaamme tunne, että Bellaa ei ole pienenä sosiaalistettu oikeastaan ollenkaan. Tai ei edes oikeastaan vaan ei, sitä ei ole sosiaalistettu edellisessä kodissaan. Se on kasvanut ihmisten keskellä ja on aivan erinomainen kumppani ja leikkikaveri ihmisille. Voin koska tahansa antaa sen vaikka 3-vuotiaalle leikkikaveriksi koska se tietää miten ihmisten kanssa ollaan. Mutta koirat, höpsis! Koirat on pelottavia. Ei Bella puhu koiraa. Noh, katsokaapa itse.

Leikki on haparoivaa ja epävarmaa välillä ja suurimman osan ajasta Bella tuntuu olevan ihmeissään että mitä tapahtuu. Kroppa vain vie leikkiin mukaan. Mutta se leikkii!!! Siis ette usko kuinka onnellinen olen. Olin jo melkein luopunut toivosta, vaikka tiesinkin koko ajan että oikea kaveri ja tarpeeksi aikaa tekevät tehtävänsä. Minun ryppyisestä kävystäni kuoriutuu sittenkin koira!

Ja tiedättehän mitä tämä tarkoittaa noin niin kuin muuten? No tietty että pentu voi tulla koska pennut on okei!