Voihan rokotukset

Sain eilen kuulla huonoja uutisia. Bella onkin saanut vain ensimmäisen penturokotuksen, mutta ei toista. Se tarkoittaa että sunnuntaiksi suunnittelemani match show-päivä ei toteudukaan ja tuleva alkeiskurssikin on vaarassa. Minulle ei tullut mieleenkään tarkistaa asiaa rokotuskortista, koska silloin joskus puhuimme koiran enstisen omistajan kanssa rokotusten tärkeydestä ja se ne ensimmäiset rokotukset sai. Onneksi asia selvisi nyt eikä vasta sitten kun jotain oikeasti ikävää tapahtuu. Varasin tiistaille rokotusajan jotta saataisiin tuokin asia kuntoon.

Avasin tänään takapihan treenikauden ja aitasin kompostikehikoilla hyvänkokoisen treenialueen. Aitausta ei välttämättä tarvittaisi, mutta naapureiden mielenrauhan takia ajattelin laittaa sen pystyyn. Ei tarvitse sitten heidänkään pelätä että koira karkaa heidän puolelleen. Otettiin Bellan kanssa pieniä käsiohjaustreenejä ja juoksin ovaalinmuotoista rataa ohjaten koiraa vuoronperään kummallakin puolella, välillä suuntaa ja kättä vaihtaen. Tämä oli ensimmäinen oikea käsiohjaustreeni ja aika nopeasti koira hoksasi homman jujun. Aluksi se pyrki seuraamaan vasemmalla puolella. Tämä on suoraa seurausta tokopuolen seuruutreeneistä joita ollaan viimeaikoina tehty aika paljon. Mutta kun liioittelin omia kädenliikkeitäni ja kasvatin vauhtia sopivasti, rupesi oikealla puolella pysyminen onnistumaan. Pian juoksin täyttä juoksua ja vaihtelin suuntaa ilman varoitusta ja koira seurasi hienosti liikkeitäni.

Posti toi tänään trimmauskoneen jolla olisi tarkoitus sitten yrittää saada Bellasta muokattua jotain koiran näköistä. Tuossa viikko sitten tein sellaisen osatrimmauksen ja otin lyhyeksi naaman, tassut, mahanalusen ja hännäntyven, mutta silloinen kone ei pystynyt selkäosaan ollenkaan. Tämä kone leikkasi nätisti karvaa, tosin jälki ei ollut ollenkaan niin tasaista kuin niissä trimmausvideoissa joita olen katsellut. Taitaa vika olla enemmänkin koneen käyttäjässä kuin koneessa, joten jatkan harjoituksia.

Pörri on piristynyt hieman siitä millainen se oli epilepsialääkityksen alussa. Mietin jo välissä että jospa se vain on nyt vanha. Ehkä lääkitys sattui vain samaan aikaan kuin se että koira päätti vanheta. Mutta aika suuri sattuma olisi että virkeästä ja vilkkaasta koirasta tulee yhtäkkiä täysi lahna kun lääkkeet aloitetaan. Vielä kyllä vähän kaipaisin potkua tuohon koiraan joten toivotaan että se vielä tuosta virkistyisi. Pörrikin varmaan tarvitsisi taas rokotukset. Täytyy kysyä saisiko ne hoidettua samalla kuin Bellankin niin ei tarvitsisi erikseen varata aikaa sille.

Kommentit

Suositut tekstit