Treeniohjelman toteutusta
Nyt ollaan treenailtu vähän joka päivä jotain pientä, enemmän ja vähemmän tuon aikaisemmin tehdyn suunnitelman mukaan. Enemmänkin on tehty niitä asioita joita on juuri sillä hetkellä huvittanut tehdä tai jotka edelisellä kerralla ovat jääneet kesken kuin pysytty tietyissä treenipäivissä. Harjoitukset ovat myöskin olleet lyhyitä ja jakautuneet pitkin päivää, kuitenkin niin että on tehty selkeä ero sen välille koska treenataan ja koska tehdään jotain muuta.
Aivan uutena juttuna minulle on tullut tokon järjestelmällinen treenaaminen. Joitain yksittäisiä tokojuttuja ollaan Pörrin kanssa otettu aina joskus, mutta mitään ei olla otettu kauhean tosissaan ja jos joku on tuntunut olevan vähemmän kiinnostavaa, ollaan jätetty se pois. Nyt on tarkoitus viedä kaikki alusta loppuun asti ja kaivaa esille Bellasta se takapihan tokovalio. Aivan ensimmäiset opetellut asiat normaalien kontaktiharjoitusten lisäksi olivat kosketusalusta ja -keppi. Aluksihan tarkoituksena oli lähteä perusasennosta, mutta ajattelin että koska tuolle koiralle ei ole opetettu järjestelmällisesti mitään, olisi hyvä lähteä jostain konkreettisesta liikkeelle. On siis olemassa fyysinen esine jolle pitää tehdä jotain. Naksutin esille ja menoksi!
Aluksi koira ei kiinnittänyt alustaan mitään huomiota, mutta jo ensimmäinen naksaus oikeasta toiminnasta sai herneet liikkeelle. Ei tarvittu kovinkaan montaa toistoa kun koira tiesi että lattialla olevaan läpyskään oli tarkoitus koskea. Ensimmäisen treenin lopputulos oli se että koira meni maahan ja asetti toisen tassun kynnet alustalle. No, hyvä alku sekin. :D
Seuraava treeni, seuraava päivä. Jälleen kosketusalustaa. Heti kun alusta pistettiin maahan, koira meni koskemaan sitä. Jes! Parin onnistuneen suorituksen jälkeen aloin liikuttelemaan alustaa vähän ja joka kerta koira meni koskemaan sitä. Olisin toivonut parempaa kosketusta, sillä nyt B koski aivan alustan reunaa, yleensä kynnellä. Otettiin pari kosketusta alustaan joka oli selvästi kauempana ja nekin menivät hyvin.
Koska alustan kanssa meni näin hyvin, seuraava treeni otettiin kosketuskepin kanssa. Hämmästys oli suuri kun koira meni ensimmäisenä ottamaan kontaktia keppiin vaikka ei käsittääkseni ole koskaan sellaista ennen nähnyt kuin ohimennen. No, sitten naksuteltiin kepin liikkuessa lyhyitä matkoja joka suuntaan. Pari kertaa mentiin ympäri kepin perässä. Tarkoitus olisi että keppiin kosketaan nenällä joten yritin heti mennä siihen suuntaan että tassulla koskemisesta ei saa naksautusta, mutta pääasiassa tietty kaikki kontaktit palkittiin. Näitä treenejä kaksi lyhyttä saman päivän aikana.
Seuraava päivä, seuraava treeni. Koska kontaktijutut menivät niin hyvin, siirsin treenit noutokapulaan. Treenin tavoitteena oli se että koira koskisi kuonollaan kapulaa joka on minun kädessäni. Lopullisena tavoitteena on ottaa kapula suuhun minun kädestäni ja pitää sitä suussa. Aluksi palkitsin kaikesta kontaktista ja se tulikin helposti. Sekä kuono- että tassukosketuksia tuli hienosti. Sitten aloin vaatia pelkkää kuonokosketusta. Tästähän herneet menivät ihan solmuun pienen puudelin päässä ja pari vaativaa haukahdusta pääsi suusta kun koira yritti kertoa että "minähän koskin siihen, etkö sinä näe?" Lopputuloksena koira koski kapulaan vain nenällään joten treenikerta oli oikein onnistunut. Näitä treenejä otettiin kaksi lyhyempää saman päivän aikana.
Seuraavana päivänä sitten siirryttiinkin jo "isojen tyttöjen asioihin" kun otettiin ensimmäiset sivulletulotreenit. Alunperin ajattelin opettaa sivulle kiepsahtamisen pidemmän kaavan mukaan niin että koira ensin oppii kiepsauttamaan takapuoltaan esim seisomalla etutassuilla kontaktialustan päällä ja kiertämällä sitä ympäri. Siitä sitten olisin itse siirtynyt koiran viereen niin että se olisi kiepsahtanut minun sivulleni. Mutta päätin kuitenkin kokeilla vanhanaikaisesti imuttaa namilla. No, tiedä sitten kumpi on parempi keino, toinen vie enemmän aikaa mutta lopputulos voi olla varmempi, toinen on nopeampi keino mutta lopputuloksena voi sitten olla ihan mitä vain. Treenikerta meni vähän koheltaessa koska Bella hyppi namikäteen koko ajan eikä keskittynyt itse suoritukseen. Useimmiten sain tilanteen rauhoitettua mutta hyppiminen jatkui koko treenin ajan. Näin jälkiviisaana voisi sanoa että koiran voisi vaikka ensin opettaa seuraamaan namikättä ennen kuin yrittää kättä seuraamalla opettaa sille jotain. ;) Lopputuloksena kuitenkin koira tuli vierelle istumaan ja otimme pari askelta eteenpäin jonka jälkeen pysähtyessä pyysin koiran istumaan. Asennossa vielä tietysti paljon hakemista, kontaktista ei tietoakaan koska namikäsi vie kaiken huomion. Korjaillaan myöhemmin.
Seuraava päivä koitti ja ohjaajan silmissä kiilsi kuva nopeasti ja sulavasti viereen liitävästä karvamadosta. Ensimmäinen treeni sisällä, jolloin otettiin muutama imutettu kiepsahdus. Hyppiminen oli jäänyt pois ja koira alkoi jo paremmin keskittyä tekemiseen. Toistoja vain muutama. Seuraava treeni oli samana päivänä. Tällä kertaa treeni vietiin ulos kun menimme vähän matkan päähän rauhallisen kävelytien varteen. Bella yllätti jälleen ja tuli ensimmäisestä houkuttelusta nätisti sivulle ja istui ilman käskyä. Jee!! Uusi yritys, sama toistui. Tupla-jee!! Myöskin pari pikkuaskelta seuraamista toimi imuttamalla, mutta seuratessa edelliseltä päivältä tuttu hyppiminen palasi. Otin mukaan ensimmäiset sivulle-käskyt houkuttelun lisäksi ja nousin enemmän pystyyn kyyristelyn ja kumartelun sijaan. Lopputuloksena oli että koiran ollessa käskyn tullessa minun edessäni, vasemman käden pieni taakse-eteen liike sai koiran tulemaan kiepsahtamalla viereen istumaan. Myöskin lyhyiden seuraamispätkien jälkeen koira istuu ilman erillistä käskyä viereen. Edelleen asennossa parantamisen varaa ja sen hyppimisen voisi jättää poiskin. No, korjaillaan korjaillaan. Samaisen reissun aikana treenattiin vapaana ihmisten ohittamista namin avustuksella ja ylipäätään kontaktin ottamista sekä ilman käskyä että käskyn kanssa.
Aloitin Bellalle oman treenipäiväkirjan, siis ihan paperisen version. On ihan hyvä seurata kehitystä ja sitä miten tavoitteet ovat pitäneet. Suuntaa antavina kirjoina treeneissä käytän Naksutinkoulutusta Koirallesi ja Agility Right From The Start -kirjoja joissa on tosi hyvin juuri noita asioita joista on hyvä lähteä liikkeelle. Tietty tuo yksi tokokirjakin on pidettävä mukana kun se laji on minulle yhtä luonnollinen kuin liukas jää on Bambille. No hitto, kyllä sitä meitä tietämättömämmätkin ovat harrastukseen mukaan lähteneet ja ihan hyvin pärjänneet. Ja nyt minulla on ainakin koira jolla on kaikki mahdollisuudet oppia ja osata.
Muuten arki on jatkunut aika normaalia rataansa. Tosin, minulla on ollut tosi väsynyt olo viime aikoina ja lenkit ovat lyhentyneet. Siitä on ainakin pari viikkoa kun ollaan käyty oikein pitkällä lenkillä. Siis 8 km tai yli. Omistaja siis MiviTotal- ja magnesiumkuurille jotta jaksaa taas peuhata karvalasten kanssa. Käytiin Bellan kanssa katsomassa kissoja yksi päivä, mutta ne taisivat olla vähän liian pelottavia. Kovasti häntä heilui ja B yritti mennä lähelle mutta kavereiden ei tarvinnut kuin katsoa hurjasti ja tämä juoksi karkuun. Pisteet kuitenkin yrittämisestä.
Uusia ihmisiäkin ollaan nähty mahdollisuuksien mukaan eivätkä ne nyt niin kauhean pelottavia olekaan. Vieläkin menee häntä koipien väliin ja korvat kohti lattiaa kun Bella kyyristelee vieraiden luokse, mutta pointti on nimenomaan tuo että se menee luokse. Lenkeillä se kyllä vetää reippaasti joka ikisen vastaantulijan perään jos vain tilaisuus on, mutta jos nämä huomioivat koiran, sitten alkaa se jännittäminen.
Mutta vaikka niin monesti puhun siitä kuinka tuo arkailee, totuus kytee pinnan alla. Tuossa koirassa on "munaa" paljon enemmän kuin mitä se antaa ymmärtää ja voin vain kuvitella millainen riiviö siitä tulee kun se pääsee kunnolla murkkuikään. Vaikka Bella rakastaa tehdä kaikkea yhdessä, se ei tee yhtään mitään jos se ei halua tai ei näe syytä miksi jotain tehdään. Motivointi on helppoa ruualla ja leluilla, mutta koitapa saada sama into irti ilman kunnon palkkaa. Kiltti ja ihana koira muuttuu hetkessä pieneksi hirviöksi kun sillä on tylsää ja se haluaa tekemistä. Ensin se tulee viereen, katsoo silmiin ja ojentelee tassuaan kuin sanoakseen "minulla on tylsää, tehdäänkö jotain?" Mutta jos tätä pyyntöä ei huomioida, alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin se pieni riiviö joka vinkuu kun lelu ei liiku itsekseen, haukkuu oikeille tai kuvitelluille äänille ja härkkii Pörriä. Siinäpä sitten onkin yksi koulutuksen aihe. Aina ei tehdä. Ei edes koko ajan. Onhan se pahimmillaankin helppo ja kiltti mutta ei vielä ymmärrä sitä tärkeintä, eli välillä pitää osata rauhoittua ja itseasiassa vielä silloin kun minä sitä haluan.
Koko blogi on nyt ollut pelkkää Bellaa ja tietysti ihan syystäkin, mutta ollaan me Pörrinkin kanssa puuhattu. Pörrin "treenit" ovat kylläkin keskittyneet enemmänkin siihen kuinka ruokaa ei oteta pöydältä ja kuinka roskiksia ei saa repiä. Pörrillähän aloitettiin epilepsialääkitys tuossa vajaa kuukausi sitten ja se aiheutti aivan käsittämätöntä ruuan ahneutta. Tämä sai koiran varastelemaan ruokaa pöydiltä ja mistä tahansa muualta mistä se keksii. Vaikka kuinka yritämme piilottaa kaiken pois näkyviltä, se keksii jonkun keinon saada ruokaa. Tätä tahtia timmi, hyvännäköinen koira on muisto vain ja tilalla on löllyvä pullero. No, jatkamme harjoituksia. Suurempi opettelu tässä on ihmisillä kun pitäisi muistaa että se koira joka ei 10 vuoteen varastanut yhtään mitään syökin nyt kaiken mitä irti saa.
Siinä nyt taas tällainen lyhyt versio viimeaikojen treenailuista. Jep, tämä on se lyhyt malli. :D Ehkä parempi jos päivittäisin vain useammin.
Aivan uutena juttuna minulle on tullut tokon järjestelmällinen treenaaminen. Joitain yksittäisiä tokojuttuja ollaan Pörrin kanssa otettu aina joskus, mutta mitään ei olla otettu kauhean tosissaan ja jos joku on tuntunut olevan vähemmän kiinnostavaa, ollaan jätetty se pois. Nyt on tarkoitus viedä kaikki alusta loppuun asti ja kaivaa esille Bellasta se takapihan tokovalio. Aivan ensimmäiset opetellut asiat normaalien kontaktiharjoitusten lisäksi olivat kosketusalusta ja -keppi. Aluksihan tarkoituksena oli lähteä perusasennosta, mutta ajattelin että koska tuolle koiralle ei ole opetettu järjestelmällisesti mitään, olisi hyvä lähteä jostain konkreettisesta liikkeelle. On siis olemassa fyysinen esine jolle pitää tehdä jotain. Naksutin esille ja menoksi!
Aluksi koira ei kiinnittänyt alustaan mitään huomiota, mutta jo ensimmäinen naksaus oikeasta toiminnasta sai herneet liikkeelle. Ei tarvittu kovinkaan montaa toistoa kun koira tiesi että lattialla olevaan läpyskään oli tarkoitus koskea. Ensimmäisen treenin lopputulos oli se että koira meni maahan ja asetti toisen tassun kynnet alustalle. No, hyvä alku sekin. :D
Seuraava treeni, seuraava päivä. Jälleen kosketusalustaa. Heti kun alusta pistettiin maahan, koira meni koskemaan sitä. Jes! Parin onnistuneen suorituksen jälkeen aloin liikuttelemaan alustaa vähän ja joka kerta koira meni koskemaan sitä. Olisin toivonut parempaa kosketusta, sillä nyt B koski aivan alustan reunaa, yleensä kynnellä. Otettiin pari kosketusta alustaan joka oli selvästi kauempana ja nekin menivät hyvin.
Koska alustan kanssa meni näin hyvin, seuraava treeni otettiin kosketuskepin kanssa. Hämmästys oli suuri kun koira meni ensimmäisenä ottamaan kontaktia keppiin vaikka ei käsittääkseni ole koskaan sellaista ennen nähnyt kuin ohimennen. No, sitten naksuteltiin kepin liikkuessa lyhyitä matkoja joka suuntaan. Pari kertaa mentiin ympäri kepin perässä. Tarkoitus olisi että keppiin kosketaan nenällä joten yritin heti mennä siihen suuntaan että tassulla koskemisesta ei saa naksautusta, mutta pääasiassa tietty kaikki kontaktit palkittiin. Näitä treenejä kaksi lyhyttä saman päivän aikana.
Seuraava päivä, seuraava treeni. Koska kontaktijutut menivät niin hyvin, siirsin treenit noutokapulaan. Treenin tavoitteena oli se että koira koskisi kuonollaan kapulaa joka on minun kädessäni. Lopullisena tavoitteena on ottaa kapula suuhun minun kädestäni ja pitää sitä suussa. Aluksi palkitsin kaikesta kontaktista ja se tulikin helposti. Sekä kuono- että tassukosketuksia tuli hienosti. Sitten aloin vaatia pelkkää kuonokosketusta. Tästähän herneet menivät ihan solmuun pienen puudelin päässä ja pari vaativaa haukahdusta pääsi suusta kun koira yritti kertoa että "minähän koskin siihen, etkö sinä näe?" Lopputuloksena koira koski kapulaan vain nenällään joten treenikerta oli oikein onnistunut. Näitä treenejä otettiin kaksi lyhyempää saman päivän aikana.
Seuraavana päivänä sitten siirryttiinkin jo "isojen tyttöjen asioihin" kun otettiin ensimmäiset sivulletulotreenit. Alunperin ajattelin opettaa sivulle kiepsahtamisen pidemmän kaavan mukaan niin että koira ensin oppii kiepsauttamaan takapuoltaan esim seisomalla etutassuilla kontaktialustan päällä ja kiertämällä sitä ympäri. Siitä sitten olisin itse siirtynyt koiran viereen niin että se olisi kiepsahtanut minun sivulleni. Mutta päätin kuitenkin kokeilla vanhanaikaisesti imuttaa namilla. No, tiedä sitten kumpi on parempi keino, toinen vie enemmän aikaa mutta lopputulos voi olla varmempi, toinen on nopeampi keino mutta lopputuloksena voi sitten olla ihan mitä vain. Treenikerta meni vähän koheltaessa koska Bella hyppi namikäteen koko ajan eikä keskittynyt itse suoritukseen. Useimmiten sain tilanteen rauhoitettua mutta hyppiminen jatkui koko treenin ajan. Näin jälkiviisaana voisi sanoa että koiran voisi vaikka ensin opettaa seuraamaan namikättä ennen kuin yrittää kättä seuraamalla opettaa sille jotain. ;) Lopputuloksena kuitenkin koira tuli vierelle istumaan ja otimme pari askelta eteenpäin jonka jälkeen pysähtyessä pyysin koiran istumaan. Asennossa vielä tietysti paljon hakemista, kontaktista ei tietoakaan koska namikäsi vie kaiken huomion. Korjaillaan myöhemmin.
Seuraava päivä koitti ja ohjaajan silmissä kiilsi kuva nopeasti ja sulavasti viereen liitävästä karvamadosta. Ensimmäinen treeni sisällä, jolloin otettiin muutama imutettu kiepsahdus. Hyppiminen oli jäänyt pois ja koira alkoi jo paremmin keskittyä tekemiseen. Toistoja vain muutama. Seuraava treeni oli samana päivänä. Tällä kertaa treeni vietiin ulos kun menimme vähän matkan päähän rauhallisen kävelytien varteen. Bella yllätti jälleen ja tuli ensimmäisestä houkuttelusta nätisti sivulle ja istui ilman käskyä. Jee!! Uusi yritys, sama toistui. Tupla-jee!! Myöskin pari pikkuaskelta seuraamista toimi imuttamalla, mutta seuratessa edelliseltä päivältä tuttu hyppiminen palasi. Otin mukaan ensimmäiset sivulle-käskyt houkuttelun lisäksi ja nousin enemmän pystyyn kyyristelyn ja kumartelun sijaan. Lopputuloksena oli että koiran ollessa käskyn tullessa minun edessäni, vasemman käden pieni taakse-eteen liike sai koiran tulemaan kiepsahtamalla viereen istumaan. Myöskin lyhyiden seuraamispätkien jälkeen koira istuu ilman erillistä käskyä viereen. Edelleen asennossa parantamisen varaa ja sen hyppimisen voisi jättää poiskin. No, korjaillaan korjaillaan. Samaisen reissun aikana treenattiin vapaana ihmisten ohittamista namin avustuksella ja ylipäätään kontaktin ottamista sekä ilman käskyä että käskyn kanssa.
Aloitin Bellalle oman treenipäiväkirjan, siis ihan paperisen version. On ihan hyvä seurata kehitystä ja sitä miten tavoitteet ovat pitäneet. Suuntaa antavina kirjoina treeneissä käytän Naksutinkoulutusta Koirallesi ja Agility Right From The Start -kirjoja joissa on tosi hyvin juuri noita asioita joista on hyvä lähteä liikkeelle. Tietty tuo yksi tokokirjakin on pidettävä mukana kun se laji on minulle yhtä luonnollinen kuin liukas jää on Bambille. No hitto, kyllä sitä meitä tietämättömämmätkin ovat harrastukseen mukaan lähteneet ja ihan hyvin pärjänneet. Ja nyt minulla on ainakin koira jolla on kaikki mahdollisuudet oppia ja osata.
Muuten arki on jatkunut aika normaalia rataansa. Tosin, minulla on ollut tosi väsynyt olo viime aikoina ja lenkit ovat lyhentyneet. Siitä on ainakin pari viikkoa kun ollaan käyty oikein pitkällä lenkillä. Siis 8 km tai yli. Omistaja siis MiviTotal- ja magnesiumkuurille jotta jaksaa taas peuhata karvalasten kanssa. Käytiin Bellan kanssa katsomassa kissoja yksi päivä, mutta ne taisivat olla vähän liian pelottavia. Kovasti häntä heilui ja B yritti mennä lähelle mutta kavereiden ei tarvinnut kuin katsoa hurjasti ja tämä juoksi karkuun. Pisteet kuitenkin yrittämisestä.
Uusia ihmisiäkin ollaan nähty mahdollisuuksien mukaan eivätkä ne nyt niin kauhean pelottavia olekaan. Vieläkin menee häntä koipien väliin ja korvat kohti lattiaa kun Bella kyyristelee vieraiden luokse, mutta pointti on nimenomaan tuo että se menee luokse. Lenkeillä se kyllä vetää reippaasti joka ikisen vastaantulijan perään jos vain tilaisuus on, mutta jos nämä huomioivat koiran, sitten alkaa se jännittäminen.
Mutta vaikka niin monesti puhun siitä kuinka tuo arkailee, totuus kytee pinnan alla. Tuossa koirassa on "munaa" paljon enemmän kuin mitä se antaa ymmärtää ja voin vain kuvitella millainen riiviö siitä tulee kun se pääsee kunnolla murkkuikään. Vaikka Bella rakastaa tehdä kaikkea yhdessä, se ei tee yhtään mitään jos se ei halua tai ei näe syytä miksi jotain tehdään. Motivointi on helppoa ruualla ja leluilla, mutta koitapa saada sama into irti ilman kunnon palkkaa. Kiltti ja ihana koira muuttuu hetkessä pieneksi hirviöksi kun sillä on tylsää ja se haluaa tekemistä. Ensin se tulee viereen, katsoo silmiin ja ojentelee tassuaan kuin sanoakseen "minulla on tylsää, tehdäänkö jotain?" Mutta jos tätä pyyntöä ei huomioida, alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin se pieni riiviö joka vinkuu kun lelu ei liiku itsekseen, haukkuu oikeille tai kuvitelluille äänille ja härkkii Pörriä. Siinäpä sitten onkin yksi koulutuksen aihe. Aina ei tehdä. Ei edes koko ajan. Onhan se pahimmillaankin helppo ja kiltti mutta ei vielä ymmärrä sitä tärkeintä, eli välillä pitää osata rauhoittua ja itseasiassa vielä silloin kun minä sitä haluan.
Koko blogi on nyt ollut pelkkää Bellaa ja tietysti ihan syystäkin, mutta ollaan me Pörrinkin kanssa puuhattu. Pörrin "treenit" ovat kylläkin keskittyneet enemmänkin siihen kuinka ruokaa ei oteta pöydältä ja kuinka roskiksia ei saa repiä. Pörrillähän aloitettiin epilepsialääkitys tuossa vajaa kuukausi sitten ja se aiheutti aivan käsittämätöntä ruuan ahneutta. Tämä sai koiran varastelemaan ruokaa pöydiltä ja mistä tahansa muualta mistä se keksii. Vaikka kuinka yritämme piilottaa kaiken pois näkyviltä, se keksii jonkun keinon saada ruokaa. Tätä tahtia timmi, hyvännäköinen koira on muisto vain ja tilalla on löllyvä pullero. No, jatkamme harjoituksia. Suurempi opettelu tässä on ihmisillä kun pitäisi muistaa että se koira joka ei 10 vuoteen varastanut yhtään mitään syökin nyt kaiken mitä irti saa.
Siinä nyt taas tällainen lyhyt versio viimeaikojen treenailuista. Jep, tämä on se lyhyt malli. :D Ehkä parempi jos päivittäisin vain useammin.
Kommentit